“Kapitalisti” on muuten rakenteellinen rooli, ihan niin kuin “ostaja” tai “myyjä”. Siksi kapitalistin syyttäminen - kaikessa abstraktiudessaan - ei oikeastaan noin muotoiltuna ole vastuun vyöryttämistä jollekin tietylle taholle. Hölmö pointti ehkä, mutta olen huomannnut käsityksen olevan yleinen.

Eläinoikeusliikkeen täytyykin olla “moralistinen” koska sen kohteena ovat rakenteet, jotka ihmiset mielummin unohtavat, varsin massiivisen koneiston avulla, ja joista täytyy siksi toiston avulla muistuttaa. Tämä muistuttaminen on kyllä ollut varsin tehokasta alkaen tarhaiskuista tarrakampanjoihin. Onhan kuitenkin aina helppo syyttää vaikkapa “kapitalistia” tai jotain ylempää tahoa kaikesta, ettei vain tarvitse ottaa vastuuta mistään…

“tekee mitä hyvänsä ollakseen näkymätön”

En ymmärrä tätä. Eivätkö ihmisten tavoitteet ole yleensä päinvastaisia? Yhteiskunnan huipullahan ovat julkkiset ja “näkyvät” osaajat, niitä käsittelemäsi ihminen tavoittelee. “Ehdollistetut palkinnot” ohjaavat juuri näkyvyyden hankkimiseen, eivät piiloutumiseen. Itse asiassa monet “aktivistit” haluavat piilottaa itsensä ja olla anonyymeja; foucault’laisittain anonyymius on nykyään vapautta, se, ettei noudata kaikkialta tulevaa käskyä “ilmaista itseään” ja tulla näkyväksi.

“Transsendenssi” viittaa sekä ulkopuoliseen että tuonpuoleiseen (luonnolliseen, muuttumattomaan). Transsendenssiin perustuva moralismi esimerkiksi tarkoittaa itsen korottamista tilanteen tai peräti yhteiskunnan ulkopuolelle ja moralisoimista sieltä käsin; itsen korottamista toisen yläpuolelle; tai esimerkiksi omien arvojen heittämistä tuonpuoleiseen (eläinoikeusliikkeen yksi siipi, joka vain moraalisesti terrorisoi muita sillä perusteella, että muut eivät tajua noudattaa Oikeita Ja Ikuisia Arvoja).

Miksi moralismi sitten koetaan alistavaksi? Ihan banaalisti tulkittuna ehkä vain moralistin suorittaman itsensä korottamisen vuoksi. Moralismissa on aina läsnä hierarkia: moralistilla on asemansa vuoksi “oikeus” saarnata syntiselle.

Hahmottelin joskus poliittista esseekirjaa nimeltä “Kyklooppilinja”…

Jälleen kerran postauksesi osui niin oikeaan kuin vain mahdollista. Blogiasi on edelleen riemastuttavaa lukea. Etenkin tämä oikeudenmukaisuus tematiikka on vituttanut lähiaikoina oikein kunnolla, sillä olen täällä Melbournessa yhdellä kurssilla jonka nimi on Global Justice. Ei tarvi montaa kertaa arvata mikä meno siellä on. Mm. koko kurssin aikana ei luennoilla tai lukemissamme artikkeleissa ole kertaakaan mainittu sanoja kapitalismi, ideologia jne. Kaikki vaan pyritään hahmottamaan tämän kuvailemasi valtio ajattelun kautta, jota aloin juuri kutsumaan omalla termilläni kyklooppifilosofia. Vituttaa niin huolella se, että maailman kaikki ongelmat alistetaan tässä angloamerikkalaisessa viitekyhyksessä jonkin maailman turhimman kommunitaristi / liberalismi erottelun alle.

Ilman tätä sun blogia, olisin niin pihalla kaikesta eli KIITOS!

Ehkä moralismia suurempi ongelma oikeudenmukaisuuteen jumittumisessa on, että oikeudenmukaisuuspuhe yleensä käsittelee asioita valmiiden lopputuotteiden näkökulmasta (tuote on tässä joko rationaalinen ja autonominen liberaali subjekti tai materiaalinen hyödyke varastossa), eikä tavoita prosessia, joka tuottaa lopputulokset. Toisin sanoen oikeudenmukaisuus helposti olettaa valmiit toimijat, joiden abstrakteja oikeuksia sitten vain pelataan yhteen, ja toisaalta valmiin kasan tavaroita, jotka vain pitää jakaa oikein. Oikeudenmukaisuus ottaa kapitalismin annettuna ja arvostelee vain lopputulosta, kun pitäisi analysoida ja arvostella myös tuotantoprosesseja.

Marxilaisen analyysin tärkein kohde on juuri tuotantoprosessi, siinä syntyvä lisäarvo ja sen “riisto” (riisto on Pääoman kontekstissa melko tekninen käsite). Samoin redusoiminen on filosofinen käsite, joka ei sikäli ole moralistinen että sitä käyttävät eri yhteyksissä sekä kannattajat että vastustajat. Elämismaailman suhteen olet varmasti oikeassa, ellei tällaisia väitteitä sitten ankkuroida selvästi johonkin tiettyyn kokemuskenttään.

Ehkä Marxin pohjalta voisi luonnostella kolme yksinkertaista kritiikin tai positiivisen toiminnan aluetta, miedoimmasta radikaaleimpaan:

1) lisäliksan vaatiminen ja hankkiminen - työväenliikkeen perusvaatimus, sisältää palkankorotusten lisäksi esimerkiksi alhaisempien asunnuskustannusten, maksuttoman julkisen liikenteen ja julkisten tilojen vaatimisen. “Hankkiminen” voi tarkoittaa talojen valtaamista, näpistelyä, pummilla ajamista, warettamista, dyykkaamista jne.

2) työstä kieltäytyminen - tämä oli itse Marxille mielessä. Työstä kieltäytyminen tarkoittaa ensiksi pakollisen työajan vähentämistä ja toiseksi (paska)töistä kokonaan kieltäytymistä. Toiminnan muotoja: vastenmielisistä työtehtävistä sluibaaminen, työnteon hidastelu, lakkoilu, kokonaan “työelämän” ulkopuolelle jättäytyminen.

3) tuotannon uudelleenjärjestäminen ja sitä kautta “kommunistisen” yhteiskunnan luominen - itse tuotantoprosesseihin kajoaminen, autonominen tuotanto osuuskunnista vallattuihin tehtaisiin, jakaminen, yhteisyys.

Olettaen että oikeudenmukaisuuteen perustuva kapitalismin kritiikki (joka tietenkin on kritiikin muotona kapitalismin ja liberalismin pitkälti luoma historiallinen käsitys eikä mikään universaali kriteeri, kuten yllä taisit kirjoittaakin) on moralismia ja siten vailla perusteita, emmekö voisi sanoa samaa myös seuraavien tekstissä esitettyjen kapitalismin kritiikkiin viittaavien seikkojen puolesta:

a) “varsinainen riisto”
b) “elämismaailman köyhtyminen ja latistuminen”
c) “alistaa, latistaa ja redusoi”

Ehkä tää kommentti hakee tarkennusta kritiikin perusteisiin ja siihen mitä me voidaan hylätä moralismina ja mitä taas hyväksyä päteväksi argumentoinniksi kapitalismia vastaan ja jonkun muun puolesta…

Olennainen ongelma piilee kaikkien edellä mainittujen käsitteiden, erityisesti tuon oikeudenmukaisuuden, historiallisessa painolastissa, siis siinä miten ne on kaapattu tietynlaisen yhteiskuntajärjestyksen ja kulttuuristen rakenteiden toimesta puolustamaan vallitsevia valtasuhteita. Mutta ei kai me luovuteta käsitteitä tällä tavalla ilman mitään kamppailua elämäämme latistaville tahoille? Mietitään vaikka esimerkiksi vapauden käsitettä, joka on kuten kaikki tietävät kärsinyt aikamoisen inflaation, mutta jonka tietyt aspektit ja tulkinnat on nostettu uudelleen relevanteiksi esim. autonomian käsitteen kautta.

Kapitalismi tekee toisin: se palauttaa kaiken rahaan ja siten köyhdyttää maailmaa.

Tämä on totta ainakin tietyllä fenomenologisella tasolla: porvarillinen talouslogiikka pyrkii tuhoamaan muut tekemisen ja kokemisen tavat. On kuitenkin puhuttu paljon kapitalismin vapauttavista ja deterritorialisoivista voimista (Kommunistinen manifesti, Anti-Oidipus). Ehkä ratkaisun voisi muotoilla näin: kapitalismi alistaa, latistaa ja redusoi, mutta kapitalismissa tuottava voima eli (työ)väki deterritorialisoi.