Vallankumouksen hedelmiä

Globaali eliitti lietsoo kansan keskuuteen kilpailua ja paniikkia selviytymisestä. Kansa raataa eliitin luomassa yhteiskunnassa ja rahajärjestelmässä tuottaen eliitille ruhtinaallista voittoa.

Vain eliitti voi hyvin tässä sairaassa yhteiskunnasssa, jossa yhteisö on hajotettu ja naapureista on tullut vihollisia.

- Outo nauha, kansivihko

 

 

 

Egon Friedell kirjoittaa keskiajan loppumisesta näin:

 

ihminen, joka niin paljosta pahasta ja ristiriitaisesta oli joutunut ymmälle nykyisyyteen ja tulevaisuuteen nähden, hoippuroi kauhistuneena sinne tänne ja etsi jotakin kestävää. Vakavat vetäytyivät kokonaan Jumalansa ja kirkkonsa turviin, paastosivat, rukoilivat ja olivat katumusharjoituksissa. Kevytmieliset syöksyivät hillittömään maailmanelämään, avasivat himolle ja paheille kaikki padot ja tekivät elämästä mahdollisimman maukkaan hirtehisaterian. Monet odottivat viimeistä tuomiota. Kaikessa tässsä: pessimistisissä ja askeettisissa virtauksissa yhtä hyvin kuin epäterveen paisuneessa "elämänilossa", joka oli vain eräänlaista tuberkuloosiaistillisuutta ja vedenpaisumus-nautinnonhimoa, väräjää yleinen maailmanlopuntunnelma, joka julkilausuttuna tai julkilausumattomana, tietoisena tai tiedottomana läpitunkee ja vallitsee koko aikakautta. Ja ihmisen vaisto olikin täysin oikeassa: maailma todellakin hävisi. Siihenastinen maailma, tuo oudon ahdas ja kirkas, puhdas ja sekava, siivitetty ja sidottu keskiajan maailma vajosi voivotusten ja ukkosen jylinän kaikuessa ajan ja ikuisuuden synkkiin syvyyksiin, mistä se ei enää milloinkaan ole palaava.

Uuden ajan kulttuurihistoria I, s. 118-119

 

Viime vuosien suomalaisista räppilevyistä päätellen nyt on koittanut yhtä maukas maailmankriisi. Otetaan esimerkiksi Julma-Henrin kolmas julkaisu, Laineen Kasperin kanssa tehty Outo nauha.

 

"Jos ei se oo vielä selvinnyt, niin Henri ei usko lokeroihin", sanottiin Srjtnt-mixtapen viimeisessä biisissä. Se oli VIHJE tulevasta. Basso.fin keskustelun (ja youtube-kommenttien) perusteella kaikki fanit eivät oikein tajunneet sitä vaan valittavat, että uusi levy on liian outoa "musiikkia".

No, "syö pullaa pilvilinnoissa!" niin kuin Henri sanoo. Materialistinen räppi ottaa vapauden muuttaa ja muuttua. Levy vahvistaa Julmiksen asemaa yhtenä älykkäimmistä suomenkielisistä taiteilijoista. Egon Friedell tykkäisi!

Osa faneista valittaa, että maksoivat 16 euroa levystä, joka osoittautui uskottavan kallioräpin sijaan kokeelliseksi painajaiskuunnelmaksi. Voihan nyt sentään: kyllä kuluttajan pitäisi saada rehellisellä rahallaan tuote, jonka luuli saavansa. Siitähän Henri on aina räpännyt, ostamisesta ja kapitalismista. On ikävää, kun räppärin tavaramuodossa hankittu taidetuote osoittautuu yllättäväksi. Rahat takaisin!

Rottweiler sekoittuu puudeliin, vai miten se meni…

 

 

Etukäteen julkaistiin hälyä aiheuttanut ja Henrille varsin poikkeuksellinen "orgaaninen" biisi "Meitsi on matafaka". Oudolla nauhalla matafaka osoittautuu vakavaksi parodiaksi, jota kuunnellaan levyn kehystarinassa (musavideon päähenkilö on ilmeisesti yksi levyllä toistuvista hahmoista, koiraa ulkoiluttava Tiffany).

Kuunnelma kertoo maapallon tarinan muinaisista kaatosateista maapallon resetoimiseen asti. Ennen kuin maapallo resetoitiin, siellä nauhoitettiin "outo nauha", jonka me nyt kuulemme. Nauhan maailmaa hallitsee globaalin eliitin salaliitto, jota edustaa Megaturbo-niminen suuryhtiö - sloganinaan security for safe life.

 

 

 

Megaturbon kanssa-alaiset yrittävät menestyä keskusteluohjelmissa ("Jos olisit, kuka olisit?"), kilpailevat tosi-tv:ssä (Valion sponsoroima "Valioyksilö") ja kuuntelevat radiosta G-Unitin tuottamaa menestysmusiikkia:

 

 

I WAS SUCKING ON MY LOLLIPOP — / AND I HOP IN A CAR, CAR, CAR, A BIG ASS CAR

Not good. Is bad!

 

 

Pöyryyttäisin Henriä pienestä myöhästymisestä: osa levyn "satiirista" olisi osunut vielä täydellisemmin vuosi pari sitten. Tietysti voi ajatella, että nyt tosi-tv ja EENEERZII REIDOUSTEISSON ovat vielä syvempi osa arkeamme ja sitä kautta levy iskee lujempaa - alhaalta käsin, vöiden alle…

Ensimmäinen täysosuma on "Tuotantotehdas", joka esittelee hyvin nauhan yleisen tunnelman:

 

voit äänestää ja kysyä asiaa virastoista

joissa koulutetut ihmiset kyllä tietää tällaiset asiat

 

 

 

pakko se on jonkun laskut maksaa tai niitä ei makseta

emmie tiiä sie oot siinä ja mie oon tässä

otetaaha kahavit

 

 

Levyn päällä riippuu apokalyptinen tunnelma kuten Jontilla & Jodarokilla Uuden ajan avaruususkonnossa, mutta kajahtaneemmilla taustoilla ja ilman ufojuttuja. Henri ja Kasperi tavoittavat täsmälleen sen politiikan apokalyptisen ja transsendenttiin (salaliittoihin, Isoihin Subjekteihin, Toiseen) kurkottavan sävyn, jota vastaan Hardt ja Negri kirjoittavat Commonwealthin ensimmäisessä luvussa. Maailmanlopun fiiliksissä ei enää jakseta analysoida politiikkaa immanentisti, vaan vallan materiaalinen arkipäiväisyys peittyy uskoon Auktoriteetista, joka on vastuussa asioista.

Välillä Oudolla nauhalla mennään hitaammin ja ollaan krapulassa. Paranoia pahenee:

 

 

"AINA SAMA HOMMA!"

Seuraa huono parodiayritys G-Unitista ("Menestys") ja skittiä kalliopoliisista. "Nämä thaimaalaiset tässä sipsuttavat ylös alas Vaasan- ja Helsinginkatua ja minä tarkkailen heidän tiukkoja… tilanteitaan kuin haukka… vaanien vakoja, mistä saattaa hiiri hypätä ulos."

Ehdottomasti paras skitti levyllä on asekauppaa pyörittävän papin hillitön saarna "Sunnuntaiaamussa", jota ei valitettavasti löydy Youtubesta. Kuunnelmankin kannalta melko turhia ja litteitä ovat "Menestyksen" lisäksi ainakin "Kohtaus kadulla", "Tuotantotehdas 2" ja "Laineen apteekki". Mutta Megaturbon työhaastattelu korvaa ne kaikki:

 

 

Yhdeksän minuutin "biisi" on näytelmä itsessään. "Se pahvi, sillähän ei oo arvoa, mutta jos, niin, saisin liitettyä sen pahvin julkkiksen kasvoihin, ja sillä tavalla saisin luotua imagon, mielleyhtymän…"

Megaturbon esittelynauha wräppää levyn ideologian kauniisti:

 

 

Valtiot, maat, ne ovat vain suuria karsinoita, karsinoita, joissa me säilytämme tuotantoeläimiä, ihmisiä. Antamalla heille vapauden äänestää annamme heille illuusion - illuusion, että he voisivat asioihin vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. Näin ei kuitenkaan tule käymään koskaan, koska me hallitsemme heidän mieltään.

Me voimme heitä heidän tietämättään muuttaa. [- -] Medialla voimme hallita yleistä mielipidettä. Suurin osa kansasta - tuotantoeläimistä - on idiootteja! [- -] He idiootit tuotantoeläimet heiluttivat lippujaan kun lähetimme heidän ajattelusta riisutut poikansa tappamaan rauhan puolesta!

 

 

 

Henri ja Kasper saavat plussaa vihollisen osoittamiseta, mutta tämän hedelmän puolesta illuminaattihöyryilyt olisi voinut jättää pois. Salaliittofiilistelyiden yleinen ongelma on poliitikan karkottaminen tuonne jonnekin: siellä, meidän ulottumattomissamme, on joku taho, joka on vastuussa kaikesta (mutta jolle me emme mahda mitään, pakko siis mennä tosi-tv:seen). Henrin Al-qaida Finlandilla korostama solidaarisuus ja vastarinnan tekeminen puuttuvat täysin. Enää henkilökohtaisesta helvetistä ei pääse edes ampumalla kansanedustajia naamaan, nyt ei voi muuta kuin ottaa kossua jotta ei olisi homo. Maailma koetaan niin sekavaksi ja epätoivoiseksi, että sen taustalle on pakko olettaa joku toimija, jota voi syyttää (ja totella).

Maailmanlopuntunnelmat eivät tietenkään synny tyhjästä: kokemuksena ne ovat totta. Tässä mielessä Henri ja Kasper ovat friedelliläisiä sairaita neroja, jotka tekevät aikansa aistimalla sen orgaanisen olemuksen mahdollisimman selkeästi ja vahvasti.

Jos joku matafaka vielä kehtaa väittää levyä huonoksi tai epämusiikilliseksi, niin kannattaa palata Frank Zappan ensimmäisiin ja viimeisiin levyihin. 1960-luvulla Zappa teki sellaisia avantgardekollaaseja kuin Lumpy Gravy ja Uncle Meat; 1990-luvulla Zappa julkaisi kahden levyn kokeellisen ääninäytelmän Civilization Phase III. Levyt ovat välillä sietämättömiä kuuntelukokemuksia, mutta nykyään niistä kirjoitetaan väitöskirjoja. Outo nauha ei konseptiltaan kalpene Zappan vieressä (biisien taustoja ei ehkä vielä kannata vertailla).

Fanit odottivat Al-qaida Finland kakkosta ja saivat sen. Julma-Henri on lukenut deleuzensa ja tietää, että aito toisto on eron tekemistä: Outo nauha toistaa Al-qaida Finlandin vallankumouksellisen ytimen ja juuri siksi se eroaa siitä.

Uskon, että myöhästymisestään huolimatta Oudolla nauhalla on Suomen skenessä mahdollisuus legendaksi.

Zappa teki elämänsä aikana yli 60 studiolevyä ja livet päälle. Emme tyydy vähempään Julma-Henkan kohdalla. GO HENRI!

 

 

Voin lainata, jos vasemmisto tarvitsee

 

 

 

Syyskuu Viikissä

 

 

Lokakuu Senaatintorilla

 

Eräästä näytelmästä

 

Hippi-apartheid

 

 

Taikasyksy

 

 

Arkisempi ote lähiön syksystä

 

Joskus tulee tällainen olo

Perjantai-iltana saa pitää taukoa vallankumouksesta (fordistinen vallankumouskäsitys)

 

Automatic Insurrectionist Manifesto Generator

 

Leaving banality behind: Notes on indifference

 

To those who deride the singular ecstasy in a smashed window or a barricaded hallway, we propose nothing less than to negate their pathetic humanism, at all costs. Every burning dumpster is a refusal to make demands, a blow against the being of anarcho-liberalism, a recognition of the radical teleology inherent in the articulation of encounters. The compulsive absence proposed to us is like a bad joke, and instead of laughter we respond with rupture. This is a call to crisis, not an insistence on representation.

Our need to occupy everything is less the construction of a project than the setting forth of a state of exception. Confronted with those who neglect to recognize themselves in our conspiracies of negation, we offer neither sympathy nor criticism but only our derision. We must reject all totality—without illusions. In the realization of zones of offensive capacity, we destroy those who would have us give up the immanent joy of social war for the catastrophe of mobilization.

It is necessary to commence for once and for all; not to dream of new ways to be productive, but to make manifest the subterranean becomings in the heart of each car set aflame. What’s needed is not fossilization of our desires, and even far less activism, but a putting-into-practice of inoperative zones of indistinction which need no justification, a rejection in all forms of the logic of normalization.

 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:

 

 

 

 Beer to beer: vallankumous lähtee oluen jakamisesta

Julkisen keskustelun näkökulma kapitalismiin ei eroa merkittävästi vuoden 1948 amerikkalaisesta opetusfilmistä.

 

 

On myös tarkempia määritelmiä:

 

 

Mielestäni kuitenkin vasta kolmas video tavoittaa kapitalismin ja sen tuottaman tavaramuodon luonteen tarpeeksi analyyttisesti:

 

 

“We call it commodity fetishism.”

 

 

Maailmassa kummittelee kommonismin haamu. Kapitalismin kritiikkejä ei yhdistä eniten lisäarvon käsite eikä edes luokkataistelu, vaan yhteismaiden yksityistämisen, tuhoamisen, takaisin valtaamisen ja luomisen analyysi.

Kapitalismin historia on kertomus yhteismaiden aitaamisesta. Vastaavasti vastarinnan historia on kertomus yhteisvaurauden haltuunotosta ja yhteisen luomisesta. Väitän, että nämä kertomukset ovat kapitalismin vastustajien pienin yhteinen nimittäjä. Yhteisrintamien luominen lähtee "yhteisten" eli kommonsien politiikasta.

Kommonsit ovat tänä ja ensi vuonna erityisen mielenkiinnon kohteena kirja-, lehti-, vasemmisto- ja aktivistimaailmoissa. Aikaisempina vuosina samanlaista huomiota osoitettiin vuorotellen globaalille järjestykselle ja väen moneudelle. Valokeilojen takana on pitkälti kolme kirjaa ja niihin liittyvät keskustelut.

Tämä johdannoksi postaustrilogialle.

 

Empire is materializing before our very eyes. (Michael Hardt & Antonio Negri, Empire, ensimmäinen sivu)

The possibility of democracy on a global scale is emerging today for the very first time. (Michael Hardt & Antonio Negri, Multitude, ensimmäinen sivu)

War, suffering, misery, and exploitation increasingly characterize our globalizing world. (Michael Hardt & Antonio Negri, Commonwealth, ensimmäinen sivu)

 

Aikoinaan koko maailma tuntui puhuvan Hardtin ja Negrin Imperiumista (2000). Kirja pisti kampukset kiehumaan LA:sta Pariisiin ja Tokioon. Lukupiirejä järjestettiin jyväskyläläisessä kellarissa asti. Onkohan kukaan laskenut kirjaan liittyvien keskustelujen pohjalta syntyneitä yhteiskunnallisia liikkeitä? No Borders, prekariaattiliike ja Vapaa liikkuvuus -verkosto ovat vain esimerkkejä.

Imperiumi räjäytti kaiken, kirja oli metafyysinen pommi. Jos sitä miettii kirjana, siis tyylin, rakenteen ja lukukokemuksen kannalta, niin siitä on vähän typerä kirjoittaa analyyttisesti. Se on paras ikinä kirjoitettu versio Kommunistisesta manifestista ja samalla upea romaani, joka kokoaa yhteen 500 vuotta radikaalin ajattelun ja vastarinnan historiaa. Sitä on vaikea ajatella ilman mahtipontisia assosiaatioita: Dante, Chaucer, Joyce, Pynchon.

Kohtasin kirjan lukiolaisena, joka oli kiinnostunut fenomenologiasta ja kirjoitti yhteiskuntafilosofian kurssille tutkielmaa anarkismista. Teksti ei oikein avautunut, joten tein itselleni muistiinpanon: "Lue Marxin Pääoma ja Deleuzen & Guattarin Kapitalismi ja skitsofrenia." Molemmat sarjat ovat yhä kesken, mutta jossain vaiheessa jatkuva Foucault’n, Deleuzen, Marxin, sosiologian ja Megafonin tankkaaminen teki tehtävänsä, ja vuodesta 2007 alkaen olen saanut Imperiumista yhä enemmän irti.

Kirja "selitti kaiken". Siitä puuttui varsinainen uusi analyysi, se ilmaisi paikoin lukukelvottoman monimutkaisella tyylillä nolostuttavan yksinkertaisia asioita, ja filosofian osalta sen uutuudet rajoittuivat kaiketi moderniteetin historian ja suvereniteettiteorioiden kommentointiin. Mutta kirja selitti kaiken yhdistämällä vasemmiston pirstaleet suureksi kertomukseksi. Ja minkälainen kertomus!

 

Hardt & Negri kirjoittivat Imperiumista, uudesta globaalista hallitsemisen logiikasta ja rakenteesta, joka "on hajautettu ja deterritorialisoiva valtakoneisto, joka asteittain sulkee koko maailman avoimien ja yhä laajenevien rajojensa sisään”. Tämä uusi valtakoneisto "ohjailee monenkirjavia identiteettejä, joustavia hierarkioita ja monimuotoista kanssakäymistä mukautuvien komentoverkostojen välityksellä".

Kansallisvaltioiden rappioitunut suvereenius on siirtymässä Imperiumille (trilogian perusteella prosessi käydään olennaisesti 1920-2010). Muodostuu "kansallisten ja ylikansallisten organismien ketju, joita yhdistää samanlainen vallan logiikka". Imperiumin syntyprosessi on samalla siirtymä imperialistisen ajan maailmankartan kansallisväreistä "imperiaaliseen sateenkaareen". Maailmat sekoittuvat, tehdastyön voima vaihtuu kommunikatiivisen ja affektiivisen työhön hegemoniaan, ja itse yhteiskunnallinen elämä astuu tuotantoon ("biopoliittinen tuotanto").

Imperiumi on kaikkialla. Se on rajaton järjestelmä, joka pyrkii lopettamaan historian. Se on "suunnaton sorto- ja tuhokoneisto". Mitä sille voi tehdä?

Ehdin jo tehdä itselleni uuden muistiinpanon: "Voiko kapitalismia todella poistaa muuten kuin itsemurhalla?" Seuraavaksi Hardt & Negri kuitenkin jo kirjoittivat: "Väen luovat voimat, jotka pitävät yllä Imperiumia, kykenevät myös autonomisesti rakentamaan vastaimperiumin, globaalien virtausten ja vaihdon vaihtoehtoisen poliittisen organisaation."

Tavoite on Imperiumin prosessien uudelleenorganisointi ja suuntaaminen kohti uusia päämääriä, uusia demokratian muotoja. Avuksi kutsutaan filosofia, historiatiede, kulttuurintutkimus, taloustiede, politiikantutkimus, antropologia ja uusi globalisaatiokriittinen liike. Niiden avulle esitetään Imperiumin genealogia ja biopoliittinen manifesti.

Ja tämä oli vasta kirjan esipuheen referointia!

 

 

 

Rakastan Imperiumia. Rakastan sitä niin kuin rakastettua rakastetaan: tiedostetaan viat ja suututaan niistä aina välillä, mutta tiukan paikan tullen rakas on etusijalla. Vaikka se murhaisi.

Rakastan sitä niin kuin Spinoza rakastaa: toimintakykyä kasvattavalla ilolla ja autuudella.

Rakastan sitä niin kuin ampiainen rakastaa orkideaa: hieromalla itseään siihen vain huvin vuoksi.

Haluaisin edelleen lukea kirjan jokaisen lähdeviitteen jokaisen teoksen, artikkelin ja kirjeen. Haluaisin kirjoittaa kirjasta 2000-sivuisen kommentaarin. Haluaisin syödä kirjan sämpylän välissä.

Imperiumi on kulutukseen ja käytön jälkeen poisheitettäväksi tarkoitettu poliittinen julistus. Silti siihen lankeaa loputtomasti. Osan viehätyksestä täytyy tulla pelkästä kasvukokemuksesta: sen kautta oppi filosofiaa, politiikkaa ja italialaista autonomiaa. Mutta silti! Kirjan pyhä ydin surraa edelleen. Sitä tunnelmaa lähelle voi päästä ehkä vain Yeah Yeah Yeahsin biisin Heads Will Roll Digiraati-remixin avulla.

En voi enää jatkaa sanojen tasolla, joten jätän tämän tähän.

 

Imperiumin Helvetistä sikisi jatko-osia: Kiirastuli Multitude (2004) sekä Taivas Commonwealth (2009). Tavallaan jatko-osissa olisi voinut lukea mitä soopaa tahansa, ja niille olisi nyökkäilty ymmärtäväisesti. Tavallaan näin myös kävi. Eikä trilogian rinnastus umpiteologiseen Jumalaiseen näytelmään ole mikään vitsi. Negrin osuudet taustakertomuksessa ovat silkkaa Augustinuksen De civitas deitä: paetaan Babyloniasta (Spinozan) Jumalan kaupunkiin!

Multitude veti varovaisesti takaisin Imperiumin metafyysisen mahtipontisia skeemoja. Yhtäältä on noloa keksiä suuri teoria ja neljän vuoden päästä paikkailla sitä niin, ettei se enää vakuuta ketään. Toisaalta Imperiumi itse tiesi paremmin kuin Hardt & Negri. Meidän ei tarvitse ottaa Multitudea vakavasti, koska meillä on Imperiumi. Jatko-osa on kuitenkin käyttökelpoinen hengennostattaja ja neuvonantaja, vaikka se kaiken kromin jälkeen jättää käsittelemänsä vastarinnan subjektin eli "moneuden" kaikilla tasoilla epäselväksi.

Commonwealth viimeistelee trilogian - dialektisesti. Yksi Hardtin ja Negrin nolouksista on ristiriita väitteiden ("dialektiikka on ohitettu") ja käytännön argumentoinnin (perinteistä vulgäärihegeliläistä "oho, vasen onkin oikea" -dialektiikkaa) välillä. Trilogian rakenne on rautalankamainen: ykkönen esittää kovan teesin, josta kakkonen vähän hajoilee ja etenee nolostellen, ja sitten kolmonen palaa ykkösen teesiin, aufhebungittaa ja kirjoittaa sen uusiksi vähän vaihtelevista näkökulmista. Päämäärään saapuminen ei yllätä, mutta matka on ehdottomasti tekemisen arvoinen: trilogiaa voi monessa mielessä kutsua vasemmistolaiseksi Bildungsromaniksi.

 

Michael Hardtista & Antonio Negristä on väännettyä loputtomasti suomalaisia versioita: Mikko Kova ja Toni Tumma, Härski Hartikainen ja Antti Neekeri, Mikael Vaikea ja Tomppa Mustapää… Myös kirjojen sisältöä on suomalaistettu muun muassa veivaamalla se megamankelin läpi 1999-2008. Jos on lukenut Megafonia ja esimerkiksi tätä blogia, Hardtin ja Negrin trilogia ei ehkä tarjoa kovin paljon uusia käsitteitä tai analyyttisia aseita. Mutta kirjojen tyyliä ja tarinankerrontaa on mahdotonta referoida tai tiivistää. Lukemalla ne voi totisesti kokea kommunistin elämän ikuisen keveyden ja ilon!

Ensi kerroilla tässä sarjassa: muistelmat jatkavat Multitudesta ja päättyvät ensivaikutelmiin trilogian päätösosasta, joka julkaistiin viime viikolla.

 

 

Vasemmistofoorumi on aloittamassa uuden tutkimusprojektin otsikolla "Punavihreys konkreettiseksi politiikaksi".

 

Tutkimusryhmä Ulvila-Pasanen-Pasanen määrittelee punavihreän ajattelun ytimeksi tasa-arvon kaikilla elämän alueilla, ympäristön vaalimisen tuleville sukupolville sekä sitoutumisen yhteiskunnan kansanvaltaiseen päätöksentekoon. Tutkimushankkeessa puututaan niihin solmukohtiin, joissa vasemmistolaiset toimijat ovat päätyneet varsin erilaisiin kantoihin ja ratkaisumalleihin. Solmukohtia ovat mm.

 

1. Perusturva ja perustulo: perusturvan suhde ansiosidonnaiseen turvaan; kansalaispalkka ja aktiivinen sosiaalityö heikompiosaisten kanssa; kannustaminen työntekoon ja prekaari työ

"Punavihreys konkreettiseksi politiikaksi" -hanke käynnistyy

 

En aio kirjoittaa mitään "punavihreästä" nolona terminä, "ympäristön vaalimisen" epämääräisyydestä tai lainauksessa kahdesti esiintyvästä "kansasta". Mutta näihin puutun:

"Aktiivinen sosiaalityö heikompiosaisten kanssa."

Me kun luulimme, että vasemmiston piti keskittyä tekemään politiikkaa, joka pystyy haastamaan oikeiston, ei pelkää konflikteja eikä tarkastele "heikompiosaisia" sosiaalityön näkökulmasta.

"Kannustaminen työntekoon."

Me kun luulimme, että perustulon yksi tarkoitus on parantaa lakkomahdollisuutta ja mahdollistaa työstä kieltäytyminen eikä "kannustaa työntekoon".

 

 

 

Miksi edes yrittää vaikuttaa vasemmistoon, kun tulokset ovat tällaisia…

No, ainakin vaatimus jonkinlaisesta perustulosta on hitaasti menossa läpi.

 

***

 

Kun olin julkaisemassa tätä postausta, huomioni kiinnitettiin tutkimusohjelman yllättävään loppukohtaan:

 

Tutkimuksen lähtökohtana on, että yhteiskunnalliset liikkeet ovat myönteisen muutoksen keskeinen voima. Historiallisesti muutosliikkeet ovat saavuttaneet parhaita, merkittäviä ja pitkäkestoisia muutoksia silloin, kun niiden tavoitteet ovat perustuneet innostaviin korkeisiin ihanteisiin ja samalla koskettaneet huomattavien ihmisryhmien konkreettista etua. 1800-luvun puolivälin jälkeen voimistuneet työväenliike ja naisliike ovat tästä hyviä esimerkkejä.

 

Tämä on oikea suunta. Hyviä esimerkkejä yhteiskunnallisista liikkeistä löytyy tosin ihan 2000-luvulta. Parhaillaan Euroopassa käydään kamppailua esimerkiksi siirtolaisten asemasta, asumisesta (talonvaltaukset), toimeentulosta (perustulo) sekä koulutuksesta (yliopistokapina). Näitä liikkeitä vasemmiston tulisi tutkia, näitä konflikteja vasemmiston pitäisi kärjistää ja käyttää hyväkseen - ja samalla lopettaa horina työhön kannustamisesta.

 

 

Kontrollilta piilossa kasvaa uusi heimo. Siltä voidaan odottaa mitä tahansa. Se voi vaikka syödä espoolaisten kultaiset noutajat.

Porvarit tunkevat sen nimien hierarkiaan: syrjäytyneet, köyhät, kyllästyneet. Marginaalissa…

 

Nuoret.

Opiskelijat.

Tietotyöläiset.

Kaupunkilaiset.

Väki.

 

Barbaarit?

 

 

 

 

"Hajamielinen kaupunkilainen on Benjaminin sanoin ”barbaari”, koska häntä eivät kiinnosta pyhät auktoriteetit, säännöt tai moraaliset velvoitteet jonkin korkeamman asian hyväksi toimimisen mielessä. Uudet barbaarit eivät välitä suvun odotuksista tai kansallisesta kilpailukyvystä sen enempää kuin pyhien kirjojen antamista elämänohjeista. He ovat niin levottomia, ettei heitä voi sitoa liukuhihnan ääreen tai toimistoon yhdeksästä neljään. He harhailevat hajamielisinä ja kurittomina pitkin kaupunkia. Nämä ”villeiksi syntyneet” uudet barbaarit ovat tehneet lopun tehdaspiippujen, pyhäkoulujen ja pyhän Suomisen perheen yhteiskunnasta."

 

 

väkivalta -> väellä on valta?

 

Nimilaputtaminen ei anna heimolle kasvoja. Kukaan ei tiedä keitä siihen kuuluu tai mitä se tekee… Sen valta ja voima on epämääräistä. Siksi se pelottaa porvaria, niin kuin mielenosoituksessa naamioituminen.

 

 

 

Se, joka pakenee, kuuluu tähän heimoon. Pakeneva heimo on vahva, ja se neuvottelee vain…

 

 

 

Heimon jäsenet ovat uusia barbaareja = alistumiskyvyttömiä kehoja ja kappaleita. Barbaareilla ei ole kykyä totella.

 

 

 

(Barbaarinen esine on deterritorialisoituva osaobjekti.)

 

"…epämääräisyyteen voi reagoida eri tavoin. Barbaari on suurkaupungissa ja väkijoukossa kuin kotonaan. Porvari pyrkii sitä pakoon. Suurkaupungin elämän epämääräisyys, valmiin muodon, sääntöjen ja rajojen puute onkin aina järkyttänyt porvaria ja uhannut hänen itseriittoisuuttaan."

 

 

 

Barbaareilla on kontrolloimattomia haluja. Ne eivät tottele vanhempien määräyksiä tai merkityksiä.

Barbaarit ovat kontrolloimattomia haluja.

 

 

uudet parturit

 

Kapitalismin etiikka muodostaa yliminän, keskiluokka minän, barbaarit ovat tiedostamatonta halua.

Missä se on, siellä minän tulee olla…

 

 

 

"Porvari ei voi sietää sen enempää suurkaupungin kuin tietotyön epämääräisyyttä: monien ärsykkeiden ja tehtävien jatkuvaa läsnäoloa, valtioiden rajojen hälvenemistä ja suljettujen laitosten kuten tehtaan kriisiä. Porvarillisen ajattelun on aina pyrittävä asettamaan rajoja ja tekemään erotteluja: oikea työ ja tuottamaton joutilaisuus, kansalainen ja muukalainen, madonna ja huora. Tämä ei ole porvarillisen ajattelun syntyajoilta 1800-luvulta muuttunut mihinkään."

 

 

taikasienet nostaa barbaareille hattua

 

 

 

Barbaareista epätoivoisimmat kamppailevat molotovimonopolista…

 

 

 

Keskiluokkaa otetaan kiinni: keskiluokan halut pakenevat, mutta sitä otetaan kiinni. Velanotto ja koronmaksu ovat kiinniolemisen tapoja. Barbaareja alistetaan, käskytetään ja laitetaan palvelemaan. Sekä keskiluokkaan että barbaareihin käytetään valtaa: kuri, kontrolli, suvereniteetti. Velka & luotto.

 

 

 

"Koska tehostetussa ja cv:ksi muutetussa ajassa jokainen hetki on keskenään samankaltainen, tyhjä ja ontto kuin lumihiutale, on elämää, nautintoa ja täyttymystä aina odotettava. Elämä alkaa aina vasta myöhemmin: sitten kun olet käynyt koulusi loppuun, tehnyt harjoittelusi ja saanut jalan oven väliin, säästänyt asuntoa varten ja maksanut velkasi, ollut töissä tarpeeksi pitkään että saisit oikeuden vuosilomaan, kantanut kortesi kekoon kansantalouden pelastamiseksi ja väestön ikääntymiskriisin ratkaisemiseksi, jotta voit rauhassa siirtyä eläkkeelle ja kuolla pois mahdollisimman nopeasti, ettet liikaa kasvattaisi sosiaali- ja terveysmenoja."

 

 

"Kuten maailmansodan juoksuhaudoista selvinneet työläiset, ovat meidän yhteiskuntiemme uudet barbaarit oppineet, ettei vanhojen ukkojen ja akkojen moralistisia narinoita juuri kannata kuunnella. Niin paljon kuin protestanttisesta työetiikasta jauhetaankin, alkaa yhä useammilla ihmisillä kuitenkin olla hyvin selkeä kokemus siitä, että “työ” ei kannata. Vaikka opiskelisit kuinka hyvin, tekisit sata ilmaista harjoittelua, pitäisit kuntoasi yllä ja työskentelisit 60 tuntia viikossa, et silti pysty kustantamaan elämääsi ilman järjetöntä velkaantumista, joka taas pakottaa tekemään jatkuvasti enemmän työtä. Usko siihen, että tuonpuoleiset voimat kuten “talouskasvu” takaisivat palkkion kuuliaisesta käytöksestämme, on jo aikaa romahtanut.

Uudet barbaarit ovat jo osoittautuneet liian levottomaksi tullakseen vangituksi tehtaaseen, kouluun ja perheeseen. Nyt heidän pysäyttämisekseen ja hallitsemisekseen pystytetään lisää ja lisää checkpointeja, kaappauksen pisteitä kaikkialle kaupunkitilaan. Nämä checkpointit muuttuvat pahimmillaan sisäisiksi, tarkastuspisteiksi elämän kaarella, curriculumilla. Olet jo 25-vuotias etkä vielä ole valmistunut, sinulla ei vielä ole omaa asuntoa, et ole saanut vakituista työpaikkaa? Olet kirjoittanut samaa raporttia jo kolmatta päivää, eikö sinua yhtään hävetä?

–

Kriisien torjumiseksi porvarit vaativat aina lisää valvontaa. Entä jos kriisien syynä onkin liika kontrolli ja liika rajojen asettaminen, liika puuttuminen yhteiskuntaan ja ihmisten elämään? Se, että ihmiset eivät siedä valvontaa ja kontrollia, joka sitoo heidän voimansa ja kahlitsee elämää"

- Uudet barbaarit

 

kontrollilta piilossa kasvaa uusi heimo

betonisavanneilla, asfalttikankailla

en kadota toivoani: se on barbaareissa

 

 

 

 

Aktivismi on ruma sana (Guattari sanoisi: "molaarinen"). "Aktivisti" on liberalistien keksimä identiteetti. Liberalismissa on aktivisteja ja on ei-aktivisteja. Aktivistit tekevät aktivismia, koska se kuuluu aktivistien toimenkuvaan, vähän niin kuin politiikka kuuluu poliitikoille. Ei-aktivistit eivät sitten tee aktivismia, koska he eivät ole aktivisteja.

Aktivismiin tarrautuminen marginalisoi itse aktivismin ajaman asian ja pelaa näin "ei-aktivistien" pussiin.

Ollaan nyt liberaaleja tämän postauksen ajan ja puhutaan aktivismista.

Suomessa aktivistit voidaan jakaan vulgäärifreudilaisesti kolmeen pinoon, ja nyt tosiaan tehdään aika brutaalia jälkeä.

 

1. Anarkistit ovat tiedostamaton. Tiedostamaton on yhtä aikaa viaton, lapsellinen, leikkisä ja aggressiivinen. Niin myös useimmat havainnoimani anarkistit, Suomessa. Vittuun strategia, uho päälle ja kadulle. Tai sitten ei koskaan mitään päihteitä (streittarius) eikä uhoa (feminismi), mutta ei strategiaakaan (anarkismi). Joka tapauksessa: alasti punkkikeikalle! Mutakuoppa-anarkiaa! Kiljua Puntalassa! Identiteetinvahvistusrituaaleja kuokkavierasretroilulla!

Tunnustuksellinen anarkismi pysyy pienimuotoisena alakulttuurina eikä kauheasti kasva, koska edellä mainitut anarkokliseet pitävät täysin paikkaansa. Ne eivät tietenkään ole kuin pieni osa totuutta - mutta totta yhtä kaikki. Esimerkiksi helsinkiläinen anarkoskene on punk-painotteinen. Anarkistien järjestämät mielenosoitukset ja kirjoittamat tai kääntämät tiedotteet ovat uhonneet väkivallalla ja kaaoksella ("tuomme epäjärjestystä Helsingin kaduille", takku.nettiin käännetyt tiedotteet). Kadulla ja mediassa näkyvistä anarkisteista suurin osa on nuoria, jotka juovat bisseä tai kiljua. Tämän kuvan muuttamiseksi - puhumattakaan vallankumouksen tekemisestä - ei riitä satavuotinen jaarittelu siitä, että "anarkia on järjestystä ja sitä paitsi filosofinen aate".

Anarkojen meininki vaikuttaa siis ulkoa päin sekasortoiselta ja asioiden normaalia järjestystä loukkaavalta, mutta toki sillä on oma sisäinen "logiikkansa", aivan kuten tiedostamattomalla ja Harpo Marxilla. Kuitenkin anarkistit ovat tiedostamattoman luonteensa vuoksi itse anarkismin pahin este, aivan kuten Bob Musta kirjoittaa.

 

2. Vasemmistolaiset ja keskiluokkaisemmat autonomit liikkuvat egon alueella. "Radikaalivasemmisto" esittää yhä vaatimuksia valtiolle, kommunikoi enemmän tai vähemmän tervejärkisellä kielellä, taktikoi, laskelmoi, liittoutuu ja neuvottelee. Sen toiminta on objektiivisesti ottaen tehokasta ja järkevää. (Tekstissä ei nyt ole mitään ironista, vaan tällainen toiminta on usein oikeasti "järkevää".) Tämä luonnehdinta voi viitata yhtä hyvin demarien vasemmistosiipeen kuin siirtolaisaktivisteihin, mediaprojekteihin ja nollatoleranssia vastustavan liikehdinnän retoriikkaankin.

On toki eri asia, mitä nämä ryhmät ajattelevat, puhuvat ja tekevät yksityisessä elämässään - siellä he voivat olla vaikka "anarkisteja" tai "aktivisteja". Julkisesti ne kuitenkin kommunikoivat tavalla, joka liittää ne egoon, ja samoin teki Chico Marx.

 

3. Kansalaisjärjestö-aktivistit kuuluvat yliminään. Oikeistokolumnistitkin osuvat sentään joskus oikeaan: osa vihervasemmistosta ja hipeistä perustaa identiteettinsä moralismille ja ylimielisyydelle. Pahimpia ovat nuoret stereotyyppiset kansalaisjärjestötoimijat, jotka ovat sekä hysteerisiä itsensä suhteen ("olenko varmasti ollut tänään tarpeeksi ekologinen") että terroristisia toisen suhteen ("sä oot vaan vitun tyhmä kun sä syöt lihaa, dokaat, äänestät mitä sattuu, lennät lentokoneella, ajat autoa" jne.).

Myös Groucho Marx kuuluu tälle alueelle.

 

Psyyken vulgäärifreudilainen topologia menee kai niin, että tiedostamaton uhkaa egoa psykoosilla ja samaan aikaan yliminä uhkaa egoa neuroosilla. Ego muotoutuu tiedostamattoman ja yliminän välisessä konfliktissa: egon tie on keskite. Keskiluokan tie… Tarvitaan uusi topologia.

 

 

 

 

Jos jollakulla on tarvetta nopealle tapettiliisterille, niin lemmikkihamsterilleni tuli tässä nousevan Itä-Helsingin auringon alla mieleen, että siihen tarvitaan

1) vettä

ja

2) vehnä- tai perunajauhoa.

Sekoita yksi osa jauhoa kolmeen osaan vettä (tai ohjeesta riippuen: 2:3). Kiehauta seos. Anna kiehua hiljalleen & sekoittele hetki, kunnes tökötti on paksua. Anna jäähtyä: liima on valmista.

Saattaa mädäntyä, jos seisotetaan liikaa. Mutta niin mädäntyy kaupunki ympärillämme, kun kontrolli & mainonta lisääntyvät.

Levitä liisteriä leveällä pensselillä joko seinään suoraan tai tapettisuikaleen taakse & viimeistele ainakin reunat toisella kerroksella liisteriä & tasoita.

 

 

 Hieno taideteos… vaan miten olisi koko Anti-Oidipuksen printtaaminen ja lätkiminen betoniin?

 Koti & keittiö: Liisteröinnin ABC

On julkaistu kutsu Raivon kesään 2009. Toiset jaksavat jauhaa Rakkauden kesästä.

Me sanomme: raivo ja rakkaus ulos, Raimo sisään. Tästä lähtee Raimon kevät 2009!

 

 

Huhun mukaan kuva esittää Raimoa 60-luvulla

 

Laskualas vappuun alkaa… hetkinen, rullaamme kiitoradalle.

 

 

Eläkeläiset - Kiitoratahumppa

Kiiltää kiiltää Raimon kalju kiiltää
sen Raimo peittää näädästä
tehdyllä karvahatulla
kun se humppaa, sen pää savuaa

 

 

 

Ja Raimo humppaa
ja Raimo tanssaa
karvahatun läpät lepattaa
ja Raimo kamplaa
ja Raimo tamppaa

 

 

 

 

 
Raimon voi spotata täällä vappuna!

 

Tästä lähtien Raimo seikkailee Vallankumouksen hedelmissä joka kuukausi. Tai ainakin joskus