Vallankumouksen hedelmiä

 

 

Perinteinen käsitys taiteen historiasta sanoo, että miehet runoilivat naisista. Mies oli taiteilija, nainen oli muusa, kohde tai vastaava. Onneksi historia ei ole kaikkialla näin yksinkertaista.

Japanissa on kolme omaa kirjoitusjärjestelmää: 1) kiinalaisperäiset kanji-merkit, jotka tulivat Japaniin 300-luvulla, sekä 2) foneettiset hiragana-tavumerkit, jotka kehittyivät 800-luvulla samaan aikaan 3) foneettisten katakana-tavumerkkien kanssa. Tuohon aikaan pyöreä ja kaunis hiragana oli naisten tekstiä, kulmikas ja nopea katakana miesten.

Yksinkertaistettuna: naiset hiraganoilivat runoja ja romaaneja, esimerkiksi Genjin tarinan, Japanin "kansalliseepoksen". Miehet taas kirjoittivat virallisia dokumentteja katakanalla. Hiragana liukuu elegantisti, ilman uhoa, katakana töksähtelee ja käskee. Ehkä siksi nykyjapanissa kieliopilliset päätteet kirjoitetaan hiraganalla ja ulkomaiset lainasanat katakanalla. Naisellista ja miehistä?

Japani tuli mieleen, kun yritin käsittää, miksi pidän niin paljon "naisellisten" blogien kirjoitustyylistä. Siinä on jotain hiraganamaista. Tarkoitan esimerkiksi Postmodernin identiteetin, Harhautuksien ja monen muun käyttämää tyyliä. Ne kirjoittavat henkilökohtaisesti mutta viileästi ja "etäisesti", subjektiivisesti, mutta kirjoittava subjekti on tyylissä jotain ihan muuta kuin itseään esille tunkeva kirjurimies. Teksti ei ole "virallista" tai "asiallista", muttei myöskään "revittelevää". Se liukuu ilman uhoa tai aggressiota. Ei machomiehinen, ei tyttömäinen. Eikä se yritä liikaa olla akateeminen, toisin kuin joidenkin lässynaistutkijoiden yliasialliset tekstit (suomalaisen valtavirtafeminismin impotenssi on yksi teema, johon täytyy palata).

"Hillitty" on väärä sana kuvaamaan naisellista tyyliä, koska se olettaa normiksi jonkin, jota täytyy hillitä. Ehkä "elegantti" on parempi: ei sivistyneen porvarin elegantti, ei tukahdutetun elegantti, vaan liukuvan, etäisesti huvittuneen ja älykkään elegantti. Sileä. Voittaa vallan ilman pakenemista ja ilman konfrontaatiota. En tiedä, mihin sijoittuu tyylin nelikentässä.

 

 

Sukupuolten tutkimus on yksi tämän blogin sokeista pisteistä.

En tiedä kuinka paljon kiinnostavaa materiaalia on sukupuolijärjestelmien roolista Opiskelijatoiminnassa, mutta ainakin OT:n kautta voi avata liikekentän yleisiä sukupuoliongelmia.

 

1. Opiskelijatoiminta sisäisesti. Kokemukseni mukaan sukupuoli (hyvin naivisti käsitettynä) ei ole ollut OT:n suurimpia ongelmia. Mieleen tulee lähinnä Vallankumous-ylkkärin miesvaltainen tekijäjoukko ja joitakin loppukevään riitoja.

Yliopistossa on ruohonjuuritasolla enemmän naisia kuin miehiä. Tämä on näkynyt (ruohonjuuritason) opiskelijaliikehdinnässä. Tilastollisesti OT:ssa on toiminut tasapuolisesti "naisia" ja "miehiä"; esimerkiksi edellisessä suuressa kokouksessa sukupuolet taisivat mennä tasan. Viime syksyllä ja keväällä julkisia puheenvuoroja kierrätettiin ihmisiltä ja sukupuolilta toiselle. Naispuoliset saattoivat olla enemmän äänessä, miespuoliset ehkä kirjoittivat enemmän.

OT:n sisäinen sukupuolijärjestelmä saattoi olla jokseenkin hyvä alusta loppuun. Toisaalta OT ei käsittääkseni missään vaiheessa politisoinut sukupuolta tai ottanut kysymykseen minkäänlaista kantaa: "sukupuoli"-googlaus tuottaa OT:n sivuilta 0 osumaa jne. Sukupuoli ei vain kuulunut OT:n agendaan.

 

Iltalehti 10.8.2009

 

2. Opiskelijatoiminta suhteessa muuhun liikekenttään. Kovin pitkälle ei päästä, jos lasketaan vain eri sukupuolten osuuksia ryhmässä. Tarvitaan vähintään identeettien sekä "maskuliinisten" ja "feminiinisten" elementtien tuotannon analysointia. Siinä mielessä yliopistokapina on ollut mielenkiintoinen.

Opiskelijaliikkeestä on puuttunut talonvaltaajille ominainen machoismi, puhumattakaan jonkin graffitiskenen seksismistä. OT:ssa tämä auttoi tasoittamaan sukupuolten välisiä valtasuhteita ja ainakin henkilökohtaisesti teki toiminnasta vähemmän vituttavaa.

Toisaalta akateeminen teekerhokulttuuri voi laimentaa liikkeen loputtomaksi ja näkymättömäksi humanistidiskurssiksi…

Toive: jospa opiskelijat onnistuisivat tulemaan militantimmiksi tulematta machommiksi.

Eniten vittuilua ihmisiltä - anteeksi, miehiltä - tämän blogin tiimoilta tuli aikoinaan postauksesta, joka analysoi yhden mielenosoituksen surkeaa loppua:

 

1. sisäisessä riitatilanteessa syntyy helposti myös hierarkia, joka kyllä löytää johtajansa äänekkäimmistä miehistä

2. riitatilanteessa, jossa useimmat eivät tiedä asioista mitään ja ovat siksi epävarmoja tai eivät muusta syystä uskalla puuttua asiaan, johtajien on helppo kaapata koko väkiblokin energia ja heijastaa se halveksumaansa vähemmistöä vastaan

3. mitä vähemmän tilanteessa on naisia, sitä enemmän naamioituneet miehet machoilevat

 

Että miehet, jotka eivät olleet paikalla, puolustivat tilanteessa toimivia miehiä niin voimakkaasti, kertoi sosiaalikeskuksen sukupuoliongelmasta jotakin. (Yleisesti juttu kertoi ehkä valtausliikkeen tuolloisesta väsymisestä). Vastaavaa tapahtumaa olisi vaikea kuvitella Opiskelijatoiminnasta.

Sekä opiskelijaliikkeessä että talonvaltaajissa on mukana paljon "feministejä" ja "queer-henkisiä" ihmisiä. En osaa sanoa, miksi sukupuoli on ollut valtausliikkeessä niin paljon suurempi ongelma.

 

 

Graffiti ex-sosiaalikeskus Rajatilan seinässä

 

 Seuraava postaus on antagonistinen.

 

 Johdanto

1. Järjestäytyminen, sisäpiirit, avoimuus ja ristiriidat eli koko jutun lyhyt historia

2. Politiikka ja vaikutusmahdollisuudet

3. Sukupuoli

4. Konflikti, väkivalta ja laittomuus

5. Tips ‘n’ tricks