sampsa: juu, toki näin on, mietin vain että graffitilla on myös parituhatvuotinen historia ug-seinäkirjoitusten, -kaiverrusten ja maalausten muodossa, joten se ei siis rajoitu hip hoppiin. Ja ymmärtämäni mukaan isohko osa nykymaalaajista ei välttämättä innostu räpistä tms.

(Linkki ei toimi?)

On ilmeistä, että utooppinen, kokeellinen ja antagonistinen avantgardeasenne, jonka olisi pitänyt säilyä tulemisen tilassa, on jo aikaa sitten muuttunut vallankumouskitschiksi ja nostalgian haamuiksi.

Avantgardesta paragardeen

Tekijättömän tekijyyden paradoksin lailla kokeellinen taide voisi dialektisen vastakkainasettelun sijaan ammentaa paradoksin logiikasta. Paradoksaalinen suhde taideinstituutioihin ja valittuun estetiikkaan ei syntetisoi, vaan pitää konfliktin ja tulkinnan avoimena. Näin avantgarden sijaan voidaan kysyä paragarden mahdollisuutta. Etuliite para viittaa rajaan, kynnykseen tai marginaaliin. Siinä missä avantgarden modernistiset hahmot ja liikkeet etsivät rajoja rikottavaksi, paragarden mieli on taideinstituutioiden, representaatiojärjestelmien ja poliittisten sitoumusten rajojen tutkimisessa, niiden kritisoimisessa ja mahdollisesti siirtämisessä. Toisin kuin transgressiivinen avantgardeasenne, paragarde ei näe rajaa vain erottavaksi ja rajoittavaksi, vaan samaan aikaan kaksi asiaa yhdistäväksi ja välittäväksi. Samalla se myös itse on subliimin ja banaalin, poliittisen ja sitoutumattoman, julkisen ja yksityisen sekä vanhan ja uuden rajoilla.

Muilta osin taitaa mennä ohi…